Tornio juhli ja me saimme auttaa

Videotuotantojen kausi käynnistyi viime viikolla Tornion juhliessa 400-vuotisjuhlaansa. Juhla juhlittiin poikkeusaikojen vuoksi etänä striimin välityksellä. Päivä alkoi Kojamon paljastuksella, ja huipentui pääjuhlaan, joka streamattiin Tornion Raatihuoneelta.

Tulevaa kesäkautta ja lukuisia omia tapahtumiamme varten otimme käyttöön Panasonicin videokalustoa, jotta voimme tarvittaessa toteuttaa videotuotantoja mm. kesäterasseiltamme. Omasta talosta jo valmiiksi löytyneen osaamisen avulla saatiin Tornio-päivänkin juhlista koostettua toimivat livekokonaisuudet niin äänen, valon, kuin myös inserttituotannon osalta.

Kalusto ja osaamisemme mahdollistaa muun muassa seminaarien, konferenssien ja luentojen tallentamisen ja välittämisen asiakkaalle kotiruudun ääreen.

Kuulutamme työntekijöiltämme halua ja tahtoa oppia useita eri prosesseja, ja sen hyöty korostui myös livestream -tuotantotilanteessa. Livetuotannoissa kamerakuvauksesta vastasi myös mm. Eventworksin teknisistä piirroksista vastaava Niko Särkikangas, Kuvaa leikkasi freelancerina Eventworksille työskentelevä Markus Kuisma, äänituotannosta vastasi paikallinen ääniteknikkomme Henri Heiskari ja tuotannosta vastasi uusin lisäyksemme Rami Ranta, joka toimii myös Eventworksin ja -median markkinointitehtävissä.

Rami toimi ennen freelancerinä Eventmedian puolella festivaalimarkkinoinnissa ja -tuotannoissa, mutta helmikuussa hän aloitti kokopäiväisenä työntekijänä Eventworksin tiimissä. Ramin mukanaan tuoman video- ja monimediatuotannon osaamisen ja -kaluston pohjalta pystymme kokeilemaan entistä monipuolisia tapoja tehdä videoita ja striimejä. Rami toteuttaa myös Eventworksin organisaation viestintää, ja oletkin ehkä huomannut kasvaneen videomäärän mm. Facebook -tilillämme tai visuaaliset uutiset kotisivuillamme. Still- ja videokuvaus ovat nykypäivää, ja koemme myös meidän tavoitteeksemme sisältöjen määrän kasvattamisen. Seuraa Eventworksin uutisia kotisivuilta – me emme pysähdy.

Eventworks toteutti tapahtumaan myös osan päälähetyksen ennakkovideoinserteistä yhteistyössä Tornion kaupungin ja Piste Kollektiivin kanssa.

OTA YHTEYTTÄ

Myynti

Kim Janné

+ 358 40 187 4662
kim@eventworks.fi

Yrittäjä

Markku Köngäs

+358 400 688 517
markku@eventworks.fi